maanantai 23. tammikuuta 2017

Tammikuu 2017 - kaarnatuulet puhaltavat

Kaarnatuulet jo puhaltavat, vaikka on vasta tammikuu.
Vuosi 2017 tuonee tullessaan uusia kirjoja -  myös Amusantilta.

Ainakin maaliskuussa ilmestyy Pohjoisen eläimistä kaksi uutta kirjaa: Pohjoisen linnut ja Pohjoisen kalat.
Lokakuussa ilmestyy myös kaksi uutta kirjaa: Jouluja, Hisse! sekä Keiju ja Matikainen (täysin uudistettuna painoksena, niin kuvien kuin tekstin osalta).

Ja ehkäpä Amusanttikin pääsee (vihdoin ja viimein) tarinoineen kansien väliin.

Kevään myötä tulee lisää lappiin liittyviä juttuja, joista kuulette myöhemmin.
Pian aukeavat myös uudet upeat verkkosivut Amusantille! Joista kiitos Mikaelille.

Ja Amusantti aloittaa bloggarina helmikuussa, joten  - pysykää kuulolla ;-)

Siis - Tervetuloa kevät ja uudet kujeet!