torstai 12. toukokuuta 2016

Kevät ja kesä

Kevään 2016 olen viettänyt Saippa saimaannorppa -tarinatuokioiden ja kirjoistuspajojen parissa.   Tähän olen saanut apurahan  Raija ja Ossi Tuuliaisen säätiöltä sekä Taiteen edistämiskeskukselta ja Suomen Luonnon Säätiöltä.
Kiitos heille pajojen mahdollistamisesta.

Lisäksi olen viimeistellyt Keski-Suomen ensi- ja turvakodin historiikkia - osaltani se on valmiina kesän alkuun mennessä. Sitten jatkankin parin joulukirjaprojektin parissa, joista lisää myöhemmin syksyllä.








maanantai 2. toukokuuta 2016

Ansioluettelo

TYÖKOKEMUS

  • Yrittäjä, Amusantti oy (2007- jatkuu) Kouluttaminen, lapsille esiintyminen sekä sisällöntuotanto. 
  • Projektityöntekijä, Jyväskylän yliopisto. Käytettävyystutkimuksen tekeminen ja siitä artikkelin kirjoittaminen journaliin.
  • Opettajankouluttaja, Jyväskylän ammattikorkeakoulu 2010 -1011
  • Apurahatutkija. Jyväskylän yliopisto. Tietojärjestelmätieteet. Jyväskylän yliopiston apuraha v. 2009 ja Suomen Kulttuurirahaston apuraha v. 2008.
  • Multimedian lehtori (vs.), Jyväskylän ammattiopisto, Tekninen oppilaitos. 08/2003 – 07/2007.
  • Multimedian kouluttaja, Jyväskylän Aikuiskoulutuskeskus. 2002
  • Multimedian tuntiopettaja, Jyväskylän ammattiopisto. 2002
  • Projektityöntekijä, Jyväskylän Yliopisto, Täydennyskoulutuskeskus. 05 – 09/2000. Opetusmateriaalin tuottaminen.
  • Kuvittaja, Jyväskylän yliopisto, kasvatustieteiden laitos, 1996 – 1999. Multimediasovellusten animaatioiden ja kuvituksen suunnittelu ja toteutus.
  • Kuvittaja/ ohjelmoija, Niilo-Mäki Instituutti, Jyväskylä, 1996.
Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana olen ollut mukana lukuisissa poikkitaiteellisissa kulttuuriprojekteissa. Olen toiminut niissä tuottajan, käsikirjoittajan, esiintyjän sekä kouluttajan roolissa. Olen myös tuottanut sisältöä useisiin lastenkirjoihin sekä oppimateriaaleihin (tekstiä ja kuvia).

JULKAISUT
  • Kanala, S., Nousiainen, T., & Kankaanranta, M. (2012). Supporting children's writing motivation through the use of a mobile application. In M. Nunes, & M. McPherson (Eds.), Proceedings of the IADIS International Conference e-Learning 2012, Lisbon, Portugal, July 17-20, 2012 (pp. 113-120). IADIS Press.
  • Kanala, S., Nousiainen, T., & Kankaanranta, M. (2013). Using a Mobile Application to Support Children's Writing Motivation. To be published in Interactive Technology and Smart Education.


TUOTANTO/ kirjat:
  • Sitä joulua en unohda, tietokirja, Avain kustannus
  • Satojen lasten koti, K-S ensi- ja turvakotiyhdistys
  • Hissen joulu, Amusantti
  • Pohjolan eläimet, nisäkkäät, Amusantti
  • Metsässä tietovärityskirja, Amusantti 
  • Amusantin loruvärityskirja, Amusantti
  • Saippa saimaannorppa, Amusantti
  • Hännän varjossa, Maahenki
  • Syyspeltosydän, Amusantti
  • Keiju ja Matikainen, Amusantti
  • Welho van Allen, Amusantti
  • Kuinka hirvi sai sarvensa, Amusantti
  • Vanhan Kirkon satukirja, Amusantti
  • Samppa ja Suhonen, Minerva
  • Kontiokujan Nallet, Minerva
  • Valepukuinen varis, Amusantti
  • Reppukettuja, Sanasato
  • Aarresoppaa, Amusantti
  • Sininen ja ystävät, Kirjalito
  • XML perusteet, It-press
  • Multimedian ABC, Suomen Atk-kustannus
  • Amusantin loru-värityskansio, Suomen Opetuspelit



KOULUTUS
  • Filosofian maisteri, Jyväskylän yliopisto, Taiteiden ja kulttuurin tutkimus laitos 2010. Pääaine: Kirjoittamisen syventävät opinnot 
  • Kauppatieteen maisteri, Jyväskylän yliopisto, Informaatioteknologinen tiedekunta 2004. Pääaine: Digitaalinen Media. Sivuaineet: Johtaminen ja organisaatio, kuvakoulutus sekä viestintätiede.
  • Ammatillinen opettajakorkeakoulu, Jyväskylän ammattikorkeakoulu 2004. 
  • Täydennyskoulutus, Tietoliikenne ja Yrittäjyys (03/1995 – 05/1996), Jyväskylän teknillinen oppilaitos.
  • Datanomi-tutkinto (1991), Jyväskylän Kauppaoppilaitos. 
  • Ylioppilastutkinto (1985), Petäjäveden lukio.






lauantai 30. huhtikuuta 2016

Kuvituksia



Olen tehnyt kuvituksia multimedia sovelluksiin, aikakausilehtiin, postikortteihin sekä lastenkirjoihin ja oppikirjoihin. Tässä muutamia kuvitusnäytteitä. Kuvissa olevat peikot ovat tekemiäni. 












 Postikorttikuvituksia
Olen tehnyt muutamia postikorttikuvituksia Kartolle sekä Keski-Suomen Syöpäyhdistykselle, sekä tietysti myös omalle yritykselleni.



Kuvitusnäyte: Unicefin korttisarja, Karto oy

Kuvitusnäyte: Unicefin korttisarja, Karto oy

Hiljaisten hankien
sinistä taikaa,
joulu on ihmeiden 
iloista aikaa. 

Kuvitusnäyte: Unicefin korttisarja, Karto oy


Kuvitusta kirjaan Valepukuinen varis (Amusantti) 
New Yorkissa

Merten takaa New Yorkista
saapui tänne hieno kissa.
Hau duu juu
ja hau nais
se hienon vienosti kurnais
ja yöpyi fiinissä hotellissa
suurihattuinen kissa NewYorkista.


Kuvitusta kirjaan Sininen ja ystävät (Kirjalito oy)

Kuvituksia lorukortteihin


Aina kerran kesässä
on variksella pesässä
tupaantuliaiset,
joissa mukana saat kuokkia
jos muistat niitä ruokkia
- heillä säännöt on sellaiset.


Asusti meren pohjassa
suurisuinen hauki.
Se asusti veneen rohjassa,
jonka pohja oli auki.
Ja päivät se nukkui ja kuorsasi niin,
että se hauen lauluksi tulkittiin.
Ja kalastajat kautta maan
tulivat laulua kuuntelemaan. 


  


Yksinäinen kettu

Kettu kirjeen postiin pisti
ja rinnalleen hartaana kädet risti.
Nimimerkki "yksinäinen susi"
haaveili, kaavaili, pian pusi-pusimaan
saapuu neitojoukko SUSIMAAN ?!?!? 

Jyväskylän kirjaston lastenosastolle tehdyt luokituskuvat